Rakennusteollisuus

Mukana ennen kuin materiaalit projektiin on lukittu

Teräsrakenteiden materiaaliratkaisu on helpompi hallita, kun sitä ei rakenneta kiireessä. BE Group tulee mukaan hankkeeseen jo siinä vaiheessa, kun ratkaisuja vasta määritellään.

Rakennushankkeen materiaalilogistiikka on yksinkertainen yhtälö: oikeat materiaalit, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa. Kun jokin muuttuja pettää, seuraukset näkyvät aikataulussa ja budjetissa, eikä korjauskierros halvalta tunnu.

Teräsrakentajan arjessa tämä tarkoittaa jatkuvaa tasapainoilua saatavuuden, aikataulun, laadun ja kustannusten välillä. Solution Sales on tapa hallita tätä kokonaisuutta, jo ennen kuin hanke on täydessä vauhdissa.

Aloita keskustelu

 

TUNNISTETTAVIA TILANTEITA

Milloin Solution Sales tuo lisäarvoa?

Tarjousvaihe

Hanke on tarjousvaiheessa ja materiaalikustannukset ovat auki. Juuri tässä vaiheessa on eniten liikkumavaraa materiaalivalinnoissa ja hinnoittelussa. Myöhemmin liikkumavara kapenee.

Aikataulupaine

Aikataulupaine on kova ja saatavuus mietityttää. Kun projekti etenee loppukäyttäjän määrittelemästä käyttöönottopäivästä taaksepäin, jokainen viive toimitusketjussa näkyy lopussa.

Suuri volyymi

Hanke on volyymiltaan merkittävä tai toistuu projektista toiseen. Mitä suurempi volyymi, sitä enemmän on löydettävissä kokonaisuuden optimoinnista.

Esikäsittely

Tarvitaan esikäsiteltyjä komponentteja, ei vain raakamateriaalia. Sahaukset, poraukset, koneistukset ja hitsausvalmis toimitus suoraan tuotantoon, ilman ylimääräisiä välivaiheita.

Vastuullisuus

Hankkeessa on erityisvaatimuksia materiaalin alkuperälle tai ympäristöluokitukselle. Kierrätetty teräs, lähtömaarajoitukset ja vastuullisuusvaatimukset ovat osa nykypäivän teräsrakentamisen arkea.

 

 

Miten toimimme rakennushankkeessa?

Prosessi asiakkaan näkökulmasta

 
1

Mukaan varhaisessa vaiheessa

Tavoitteemme on olla mukana jo siinä vaiheessa, kun pääurakoitsija tekee tarjousta rakennuttajalle. Tässä vaiheessa voimme auttaa materiaalivalinnoissa ja hinnoittelussa, ja sitä kautta tukea myös asiakkaamme omaa kilpailukykyä.

2

Hankkeen kokonaisuus, ei yksittäiset nimikkeet

Tarkastelemme hanketta kokonaisuutena. Mitkä materiaalit, missä vaiheessa, millä esikäsittelyllä, miten toimitettuna. Tavoitteena on, että siirtymä suunnittelusta toteutukseen on mahdollisimman sujuva.

3

Tuotantopalvelut projektikohtaisesti

Riippuen hankkeen tarpeista käytössä on laaja tuotantopalveluvalikoima: rakenneteräkset projektikohtaisina volyymeinä, pitkien palkkien sahaus ja koneistus, levyleikkaus polttoleikkauksella tai plasmalla sekä muut esikäsittelypalvelut.

Turun Voortman-linja

Jopa 18,2 m – poraukset ja nippusahaus saman tilauksen alla

4

Laadunvarmistus ennen toimitusta

Oikeat mitat, oikeat reiät, tarkistettu laatu – ennen kuin materiaali lähtee. Virhe, joka huomataan vasta asennusvaiheessa, on kallis. Se on lähtökohta, jonka perusteella laadunvarmistus rakentuu.

5

Tiedonkulku projektin elinkaaren ajan

Tilausseuranta pitää kaikki osapuolet ajan tasalla aikataulumuutoksista heti, kun niitä tulee. Saatavuustieto on käytettävissä nopeasti myös silloin, kun jotain ei ole heti saatavissa.

30 000t

Asiakasesimerkki

Näin suuret teräsrakenneprojektit toimitetaan aikataulussa – JPV-Engineering Oy

JPV-Engineering Oy valmistaa teräsrakenteita vaativiin kohteisiin tavanomaisesta hallirakentamisesta suuriin erikoisrakenteisiin ja datakeskuksiin. Kun projektit kasvavat, materiaalivolyymit kasvavat niiden mukana.

10 vuoden aikana BE Group on toimittanut JPV-Engineeringille 30 000 tonnia terästä erilaisiin teräsrakenneprojekteihin.

Yhteistyö kattaa rakenneteräkset projektikohtaisina volyymeinä sekä laajan valikoiman tuotantopalveluita projektin tarpeesta riippuen. Turun Voortman-linjalla sahataan ja koneistetaan suuretkin palkit tarkkoihin mittoihin. JPV-Engineering saa materiaalit valmiina tuotantoon ilman ylimääräisiä työvaiheita tai siirtoja toimittajalta toiselle.

Vastuullisuusvaatimukset ovat arkea: kierrätetyn teräksen vaatimus ja lähtömaarajoitukset ovat osa jokaista hanketta. Myös niihin BE Group on pystynyt vastaamaan.

Toimitusvarmuus, hinta ja henkilökemiat ovat asioita, joiden on toimittava toimittajan kanssa. Kun nämä kolme asiaa toimivat, yhteistyölle on edellytykset ja tässä BE Group on onnistunut vuosien aikana.

Petri Väisänen

Toimitusjohtaja, JPV-Engineering Oy

Lue koko tarina →

Onko hanke tulossa tai tarjousvaiheessa?

Ota yhteyttä. Käydään läpi tilanne ja katsotaan, miten voimme olla avuksi jo tässä vaiheessa.

Usein kysyttyä — Rakennusteollisuus

Onko Solution Salesista hyötyä, vaikka hanke on jo käynnissä?

Kyllä. Vaikka paras ajankohta on ennen toteutusvaiheen alkua, autamme myös käynnissä olevissa hankkeissa materiaalihankinnan ja toimitusrytmin hallinnassa.

Miten pitkiä palkkeja pystytte käsittelemään?

Turun Voortman-linjalla käsitellään jopa 18,2 metriä pitkiä materiaaleja. Linja mahdollistaa sahauksen, poraukset ja nippusahauksen saman tilauksen alla.

Pystyttekö vastaamaan kierrätetyn teräksen vaatimuksiin?

Kyllä. Kierrätetyn teräksen vaatimukset ja lähtömaarajoitukset ovat osa normaalia toimitusketjuamme.